Kiilto Oy:n ja KiiltoClean Oy:n yritysvastuun sivusto

Viisi ässää siisteyteen

5S on Kiillon tuotannossa pieninä osa-alueina toteutettava siisteysohjelma. Sen filosofian mukaan erinomaisessa tehtaassa kaikki on siistiä ja jokainen työpiste on puhdas ja järjestyksessä. Se tekee työstäkin sujuvaa ja parantaa turvallisuuden ja ympäristön tasoa.

Kiilto aloitti 5S-ohjelman vuonna 2012 ja on vähitellen laajentanut sen vaikutuspiiriä ympäri tehdasta. Tällä hetkellä ohjelman piiriin kuuluu liimanvalmistuksen tilojen lisäksi myös kunnossapito-osasto ja osa raaka-aineita valmistavaa polymerointilaitosta.

– On ollut haasteellista tehdä siistimistä oman työn ohessa, mutta vaiva on kannattanut. Tilojen siisteys on nyt aivan eri tasolla kuin ennen projektia. Lisäksi oikeilla työtavoilla voi vaikuttaa suuresti työskentely-ympäristöön. Roiskeiden ja pölyn kertymistä voi vähentää omin toimin. Kun pinnat pidetään siisteinä, on esimerkiksi koneiden öljyvuodot helppo havaita, kertoo Kiilto Oy:n tuotantoinsinööri Antti Pohja.

5S ELI SEULO, SELKEYTÄ, SIISTI, STANDARDOI JA SÄILYTÄ:

  • Seulottaessa erotellaan ja poistetaan alueen turhat tavarat.
  • Selkeytysvaiheessa jäljelle jääneille tavaroille etsitään oikeat paikat ja ne merkitään.
  • Siistittäessä alueen pinnat puhdistetaan ja tarvittaessa paikkoja ehostetaan muun muassa maalaamalla.
  • Standardisoinnissa määritetään puhdistus- ja järjestyskäytännöt sekä laaditaan tarkistuslista varmistamaan, että käytäntöjä noudatetaan.
  • Säilyttäminen on viimeinen ässä: tehdään tarkastuskierroksia, puututaan epäkohtiin ja mietitään jatkuvasti parannuskohteita.
Share